Nonre Oy:n marjatilalla on testattu viime kesästä lähtien mansikoiden kasteluvedessä nanohappiteknologiaa, jonka hyötyjä tutkitaan EOD Oy:n ja SAMKin Tutkimuskeskus WANDERin NABLE-hankkeessa. EOD Oy:n Nanoboost-laite tuottaa kasteluveteen happea ja nanokokoluokan kaasukuplia. Ensimmäiset tulokset osoittavat, että nanohappivedellä kastelu tuotti 15 prosenttia suuremman sadon normaalilla vedellä kasteltuun satoon verrattuna.
Jo kesällä oli havaittavissa mansikoiden vahvempi kasvu ja aiempaa terveemmät taimet, kertoo Nonre Oy:n toimitusjohtaja Erno Mikkola. Tulevalta kasvukaudelta odotamme vielä suurempaa sadon kasvua, koska tänä vuonna pystymme hyödyntämään teknologiaa heti taimien istutusvaiheesta alkaen, toteaa Erno Mikkola.
Mukana tutkimuksessa on myös Agrifutura, joka testaa nanohappivettä tomaatteihin, sekä Robbes Lilla Trädgård, jonka tilalla Nanoboostia testataan salaatteihin ja ituihin. Tiloilla seurataan kasvien kasvua ja hyvinvointia, kuten kasvunopeutta, tuottavuutta ja terveyttä sekä makua.
Laajempia tuloksia nanohappiveden vaikutuksista odotetaan ensi kesän aikana, jolloin teknologiaa on päästy testaamaan heti satokauden alusta lähtien.